Kellarilämpötila

Etappi kirjailijaresidenssissä jatkuu. Kyseessä on Väinö Tannerin säätiön asunto Mazzanon keskiaikaisessa kylässä Rooman lähellä.

On ollut erikoista työstää täällä romaania pohjoisissa rantametsissä vaanivasta urbaanilegendasta. Tavallaan on mukavaa myös palata Suomeen, sillä Kuokkamummo viihtyy parhaiten kellarilämpötilassa.

Mutta kyllä näitä suuntavaiston sekoittavia labyrinttejä tulee ikävä. Eksyn täällä vieläkin, vaikka kylän vanha osa on pinta-alaltaan olematon. Tunnelma on samaan aikaan kodikas ja klaustrofobinen. Aamulla kylää ympäröivä metsä on sakean sumun peitossa.

Täällä olemme tutustuneet myös suomalaiseen kuvataiteilijaan Leonor Ruiz Dubroviniin, joka käyttää inspiraationaan muun muassa vanhoja freskoja ja yleensäkin hajoamisen ja rappion tilassa olevia kuvia. Ei liene yllätys, että hänen estetiikkansa miellyttää silmääni. Itse asiassa hänen työnsä luultavasti yhdistyvät päässäni Mazzanon kujiin tästä ikuisuuteen (alla luvan kanssa esimerkit töistä Untiled ja Memento).

Toisinaan kadehdin kuvataitelijoita ja muusikoita, joiden ei tarvitse sanallistaa teoksiaan.

Kuvataiteilijoiden täytyy tietysti liittää näyttelyteksteihinsä sanahelinää, joka on kaiketi alan sisäiseen kommunikaatioon kuuluvaa koodikieltä.

Mutta teokset soivat ihan itsestään, ilman puhetta. Aivan kuin ne olisi löydetty luolasta, sattumalta ja vailla tietoa tekijästä ja hänen tarkoitusperistään.